Toipumisen Tie

Kasvoin rikkoutuneessa kodissa. Tänä päivänä kotiani kutsuttaisiin toimintahäiriöiseksi perheeksi ja minut määriteltäisiin hyvinkin monimutkaisin termein.

Minulle koti ei ollut onnellinen paikka. Vanhempien jatkuvat riidat takasivat sen. Omista tuskallisista syistään johtuen, vanhempani eivät kyenneet luomaan onnellista kotia. Lopulta he erosivat, mutta minun haavani pysyivät. Isä oli fyysisesti paikalla, mutta oman problematiikkansa takia hän ei kyennyt olemaan läsnä emotionaalisesti. Oivalsin, että minua ei rakastettu ja tunsin itseni änen taholtaan.

Samanaikaisesti, kun äitini oli ulkonaisesti tehokas ja onnistui pitämään perheen koossa, sen sijaan, että olisi vastannut minun tunne-elämän tarpeisiini, hän nojasi emotionaalisesti minuun, etsien vastinetta omille tarpeilleen, jotka eivät tulleet hänen avioliitossaan täytetyiksi. Tätä kautta vanhempieni toimintahäiriöisyys välittyi minuun, ja minä puolestani toistin saman kuvion omassa avioliitossani. Ja jos en ratkaise näitä ongelmia, tulen välittämään ne samalla tavalla omille lapsilleni. Jotakin olen jo välittänyt.

Kuten äitini, olin päältä katsoen hyvin tehokas, mutta sisäisesti tuskainen, vihainen, pelokas ja turvaton. Voittaakseni vaikeuteni, minun täytyi toipua.

Todellisuus on, että "loukatut ihmiset loukkaavat ihmisiä" ja se mitä me vanhemmat emme kykene selvittämään tai korjaamaan, lapsemme tulevat oireilemaan tavalla tai toisella. Vaikeuksien kaava on tuomittu toistumaan.

Raamattu osoitti jo tuhansia vuosia sitten, että vanhempien synnit tulevat vaikuttamaan kolmanteen ja neljänteen sukupolveen asti (2. Moos. 34:7). Ehkä enemmän kuin muita, "emotionaalisia syntejä" on välitetty sukupolvelta toiselle. On sanottu, että esimerkiksi alkoholismi vaikuttaa aina seitsemän sukupolvea eteenpäin.

Loukatut ihmiset loukkaavat ihmisiä.

Kuulostaako toivottomalta? Se on sitä—ellemme me, jotka olemme loukattuja, kulje toipumiseen rikkoaksemme sukupolvien ketjun menneisyydestä. Jos emme, meidän lapsemme viehättyvät puolisoista, jotka tulevat toimintahäiriöisistä perheistä ja he perheessään toistavat jälleen saman kuvion, kuten myös heidän omat lapsensa.

Miten sitten toivumme? Se ei ole helppoa, mutta nöyryydellä, rehellisyydellä, rohkeudella, peräänantamattomuudella, Jumalan avulla ja jos tarpeellista, ammattiauttajan ja/tai tukiryhmän tuella, se on mahdollista.

Ensiksi. Kohtaa todellisuus. Ymmärrä, ettet ole yksin; useimmissa perheissä on jotain toimintahäiriöisyyttä, koska kenelläkään ei ole täydelliset vanhemmat. Tärkeää kuitenkin on, että tunnustamme oman toimintahäiriöisyytemme ja vältämme kieltämistä—ne ovat yleisimpiä toipumisen esteitä.

Joskus perheen eläessä kieltämisessä, se perheen jäsenistä, joka ulkoisesti arvioiden elää huonosti, otetaan syntipukiksi, perheen sairauden syylliseksi. Muut jäsenet päättelevät, "Jos hän muuttuu, me muut tulemme voimaan hyvin." Toimintahäiriöisessä perheessä kukaan jäsenistä ei ole viaton. Jokainen vaikuttaa jotenkin, vaikka se olisi vain riippuvuuden mahdollistamista, kuten alkoholistien aviopuolisot.

Toiseksi. Hyväksy täydellinen vastuusi. Niin kauan kuin syytämme jotakin toista ongelmistamme, me vältämme kohtaamasta oman osuutemme—emmekä koskaan parane. Minun olisi helppoa syyttää vanhempiani vaikeuksistani, mutta he myöskin ovat oman kasvatuksensa tuloksia ja tekivät parhaansa. Niinpä katson perhettäni, en syyttääkseni, vaan ymmärtääkseni, mitä minun tulee selvittää. Muiden syyttely vaikeuksissani on kätevä tekosyy, silloin kun haluan roikkua tilanteessa, mutta en halua kasvaa.
Mitä tahansa minulle menneisyydessä tapahtuikaan, olen vastuullinen reagoinnistani nyt sekä siitä, miksi olen tulossa. On ehkä totta, sanonta, "Olin uhri menneisyydessä, mutta jos pysyn uhrina, olen sitä vapaaehtoisesti."

Sivu kaksi